ADS: HUMANOID-bileet! 3.10.
/// TÄRKEÄÄ. LUE
Viimeinen ilmottautumispäivä on torstai 24.syyskuuta, joten olethan vikkelä, että ehdit mukaan!
Tiimimme rupeaa lähettämään ohjeistus-sähköposteja ilmottautuneille faneille 18. syyskuuta eteenpäin.
Järjestämme lauantaina 3. lokakuuta (3.10.2009) henkeäsalpaavat Humanoid-levynjulkaisubileet Helsingissä! Tule mukaan kuulemaan Humanoid-albumit ensimmäisten joukossa ennen Suomen virallista julkaisua! Universal Musicin edustaja saapuu paikalle huippusalaisen musiikkiarkkunsa kanssa ja räjäyttää tajuntamme ennen kuulemattomilla Tokio Hotel-kappaleilla!
Fanien pitkään odottama albumin julkaisupäivämäärä lähestyy päivä päivältä. Suomessa Humanoid julkaistaan keskiviikkona 7. lokakuuta.
An deiner Seite.fi – Suomen Tokio Hotel Street Team järjestää lauantaina 3. lokakuuta Helsingissä ainutlaatuiset Humanoid-bileet, joissa pääset kuulemaan molemmat albumit ensimmäistä kertaa jo ennen niiden virallista Suomen julkaisua!
Tilaisuus on avoin kaiken ikäisille. Sisäänpääsymaksu tulee olemaan 5-10 euroa/osallistuja, jolla katetaan tilan vuokran maksu. (Huoltajat puoleen hintaan.)
HUMANOID-bileet rokkavat lauantaina 3.10. klo 14-18 klubilla

Osoitteessa Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki.
Tarkemmat tiedot tilaisuuden paikalle saapumisesta, ajankohdasta, hinnasta ja ohjeista lähetämme sinulle sähköpostilla, kun osallistujamäärä on selvillä!
Ilmoittautuminen on sitova ja velvoittaa sinut maksamaan sisäänpääsymaksun, vaikket pääsisikään paikalle, joten olethan varma, että pyhität lauantai-illan 3. lokakuuta Humanoid-bileille, kun ilmoittaudut!
Jos alaikäisen juhlijan huoltaja haluaa tulla vahtimaan menoa, hänen on ilmoittauduttava mukaan tapahtumaan esimerkiksi samalla sähköpostilla alaikäisen juhlijan kanssa. Huoltajat pääsevät sisään puoleen hintaan.
Mukaan tähän Suomen upeimpaan Tokio Hotel-tapahtumaan pääset lähettämällä mailia osoitteeseen humanoidbileet@hotmail.com
Sisällytä viestiisi nämä asiat:
Koko nimi:
Ikä:
Kotikaupunki:
Sähköpostiosoite, johon haluat meidän ottavan yhteyttä:
Juttele HUMANOID-bileiden odotuksesta ja tutustu muihin tulijoihin TH.fin Foorumilla miittiosiossa!
Jos sinulla on kysymyksiä, voit lähettää ne sähköpostina osoitteeseen humanoidbileet@hotmail.com ja sinulle vastaamisen lisäksi, keräämme useimmiten kysytyt kysymykset UKK-osioon, jossa selvennämme asioita.






eiiih! mä en pääse! mul o tollo just yks tanssileiri ;(
MAHTAVUUS!!
Oooh, mahtavaa.
Mä olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta olis tosi hubaa kuunnella levy fanien kanssa ja aikasemmin, mutta toisaalta sitten olis ihana kuunnella se yksin ja itkeä rauhassa. :”D Ei kai tuolla sitten haittaa jos itkee VÄHÄN. n__n
… mut hei, onhan kaikki sitten hiljaa kun sitä levyä kuunnellaan. :D
oho, laitoin tähän muutaman kysymyksen jo.
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
ois ihanaa päästä tuonne <3 mutko en asu hesassa. :\
MAHTAVAA! ♥
Siljukka: veikkaan, ettet ole ainoa joka mahdollisesti itkee bileissä :) ja varmasti kaikki on hiljaa, tai ainaki se olis hyvä ni kaikki varmasti kuulisivat tarkasti biisien sanat jne.
Hihii, oon iskällä just sopivasti tollon, mutta tulen vaikka henkimenis! :D
Nidia ja Siljukka: Lyön vetoa että tulen itkemään enemmän ku te yhteensä! :’D
aika varmasti oon tulossa mukaan =) Oikeesti tää on ihan mahtava idea, ja varsinki ku se oikeasti totutuu! =) Ku useimmiten tän tyyppiset jutut saattais jäädä vaan puheeks =)
OOOH! mahtavaa oikeesti! mä olen mukana, oli tuolloin mitä hyvänsä muuta.
Ooi tuohan on mahtavaa! Pitää vähän katella aikatauluja, mutta tonne ois kyl huippuu päästä!
Voihan myöhemminki vielä ilmottautua? :)
ilmoittautua saa vielä hyvän aikaa, eihän kaikki varmasti vielä tiedä mitä muuta tekevät tuolloin. Ja ei tää ei jää vaa puheeks, koska suunnitelmat on niin pitkällä ja universalkin lähti mukaan, joten tervetuloa juhlimaan vaan:))
voi vitsi! mua harmittaa! oon just sillo tuol espanjas tanssileiril :((
tää idea on aivan ihana :3 lähetin ilmoittautumisen viime yönä ^^ aloin kiljua ihan täysillä kun äiti anto luvan … :DD
ihana idea!!!! tuun todellakin ja mäki aijon itkee ihan sikkenä. oikeesti ihana idea ja aäiti anto luvan!!!!!!!!!!!!
iha pakko päästä :—–D mahtavaa !
Haluisin niin kovasti tulla, mutta esteenä on niiiin ihanat vanhempani. Toki ehdin vielä yrittää ylipuhua heitä päästämään mua tonne, mutta kattoo nyt.
Ja sitten viel, mihin mennessä tänne pitää osallistuu??
Meillä ei vielä ole päätetty mitään viimeistä ilmoittautumispäivää, mutta kyllä tähän vielä pitemmän aikaa on ilmoittautua ;) Ilmoitamme kyllä mihin mennessä pitää olla ilmoittautunut kunhan muiden asioiden deadlinet ovat tiedossa :D Joten ei huolta ^^
ooh! mäki kyl haluaisin mukaa mut en halua yksin sinne lähtee :s
Eeqz, tutustu porukoihin Humanoid-bileiden miittitöpössä foorumilla niin et oo yksin! Voitte kokoontua vaikka jo ennen bileiden alkuja : )
OH MEIN GOTT!!! Mahtavaa! Mä pääsen sinne! Oh ja! Ihanaa! Pääsen samalla moikkaamaan mun ystävää siel! ^^ Maltan tuskin oottaa! <3
aika vitun perseest et ei voi ees paikkaa mainita voi saatanan tyhmät
vittu hankkikaa aivot saatanan läskit ihkuttajat
oliverihqsykes. Kiitos rakentavasta kommentistasi. Me ei tietenkään voida tietää paikkaa vielä, kun ei ole edes alustava osallistujamäärä tiedossa. Street Team haluaa mahdollistaa tämä tapahtuman mahdollisimman monille halukkaille, joten täytyy ensin testata vesiä.
Ja älä huoli, me ollaan varattu jo ajat painonpudotukseen. Ongelma on huomioitu.
eli…tänne ei voi vaan pöllähtää…rähmä…mä en nimittäin yhtään tiedä pääsenkö. äitin mieli ailahtelee ja sit jos nyt ilmottaudun enkä pääse nii joha vituttaa…
whoou, ois _VÄHÄN_ ihanaa tulla :ooo ei vaa oikee oo tääl kaveria joka lähtis messii, ja vähä jokseenkin pelottavaa (tai sen tapaista) sit lähteä yksin sinne :S :DD
ruuneperi, mistä päin olisit tulossa? Käy huutelemassa TH.fi’n foorumilla jos sieltä suunnalta olis tulossa muitakin! Ehkä sitte yhdessä uskallatte tulla ^^ Tai nappaa jonkun meseosote ja rupea tuttusille, niin on kiva tulla kun voi tavata uuden tutun hauskassa ympäristössä :)
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ihan sairaan hienoa =D mä tuun sinne hesaan vaikka kävellen. Mä oon tulossa anto vanhemmat tai ei XD !!!!!!!!!!!!!!!!!
Vaaauu!! minäki haluunn !!
tosin hesaan vähä liia pitkä matka..
MUT TOIVOTTAVASTI PÄÄSEN (:
siistii
Joo todellakin haluan tulla! Ja varmaan pääsenkin :)
ooh, toiv. en oo ihan sieltä vanhimmasta päästä ku tuun sinne :D
Tuskin oot :D Tulossa on paljon eri ikäsiä, haarauma on 11-22. Yli kakskymppisiä on aika monia!
Toivottavasti pääsen Hesees ku ei tiedä et pääseeks isuki luo siihe aikaaa
*Hesee
Onko ollenkaa 12.v. ku mie oon 12.v
Kivaa ku voi fanitkeräntyy yhtee ja kuunnella Tokio Hotellin uusii piisei.
On monia 12 vuotiaita, joten et olisi ainoa! :) Toivottavasti pääset :)
hahaa mä pääsen ja oon jo ilmottautunu tosin äitin kanssa kävin piiiiiiiitkän keskustelun
Mahtavaa, Krista! : ) Voit liittyä pulinaan joko foorumilla tai irc-gallerian yhteisössä!
Hiihhii mä sain äitilt luvan pitkän keskustelun jälkeen ja oon jo ilmottautunu
ärsyttää!! ite en pääse ku asun niin kaukana, niin pitäis miettii yöpaikka ja sit viel kyyti.. kyyti ehkä onnistuis jos tuun junalla… mut pitäkää te kaikki jotka sinne meette nii hauskaa! ja fanittakaa kunnolla uutta musaa ;) have fun!! <3 tokio hotel foooor everrr <3 ;D
siisti uus banneri:)
Hei! siistiä tää jos noi oikeesti onnistuu! :) ite asun kajaanis, pitää kattoo nytte pääsenkö sinne.. :D I HOPE SO!
ja ette oo ainuita jotka itkee, koska mä itkun jo tänää iha vitsisti ku oli se ELA.. <33 ihanat pojat<3 kiitti <3
tonne on pakko päästä! toivottavasti porukat antaisivat vaan luvan,ois siistii tavata muita th faneja ja ois muutenki kiva päästä ku ei päässy tonne EL:ään.
Toivottavasti pääsette! : )
ja elina, miten niin jos onnistuu? ;D Tää on varma nakki, teidän tarvitsee vain saada lupa ja ilmottautua mukaan niin kuulette albumit parhaassa mahdollisessa seurassa!
voi elämä, mä ootan tätä niin paljon :D alle kuukausi ^^
Voin ehkä päästä ;DD olishan se kiva, pitäis vaan äippä suostutella ja kaveri mukaan x))) raahaan sen sitte vaikka väkisin mun kaa xD Tosin asun aika kaukana, mut junalla päästäis si kamun kaa ja voitais si tädin luona yöpyä ;D No mutta pitääpä ottaa puheeksi täällä kotona että pääsisinkö ;DDD mut tosi MAHTAVA JUTTU ! <3 : D
Vanhemmat anto luvan päästä humanoid-bileisiin ja eilen lähetin s-postil ilmoittautumiseni :DD
Toiv. se meni perille :DDDDD
Toivottavasti pääsette kaikki! ♥
Aika menee niin nopeasti, että kohta Humanoid-bileet jo on ^___^
Ja Sara, joo, teijän ilmottautumiset tuli :)
hahaa hyvä koska en ollu yhtää varma et pistinkö oikeen s-postin :DDD
Ku oon niin tekniikan ihmelapsi.
mut hei jänskää koht humanoid-bileet jo onnn =))<3
Vois vaikka ylipuhuu kaveli sinne >8O ääää omnomnomnomnomnomn
jeejeejee! mä aika varmasti pääsen niihin bileisiin:D
Wuhuu!!!!! mäkin pääsen tonne aika varmana pitää vielä ilmottautua=)
nonii nyt on ilmottauduttu sinne bileisiin:)
toivottavasti se tuli perille?:D
bileissä nähdään!:DD
Tuli perille! Siellä tavataan :D
osuu just koeviikon päälle toki 8DD no mut eiku suoraan koulusta sinne sit ;D
miten tonne pitää pukeutuu ja mitä tuol tehää ?