11.12 Saksan joulutraditiot
Koko Saksa herää joulunodotukseen jo marraskuun lopulla, kun tunnelmalliset joulumarkkinat avaavat porttinsa. Koko adventtiajan ilmassa leijuu hehkuviinin (Glühwein) ja mausteisten herkkujen tuoksu. Joulumarkkinat kuuluvat erottamattomasti saksalaiseen adventtiaikaan. Niitä järjestetään kaikkialla maassa ja aivan pienissäkin kylissä. Markkinoilla myydään käsitöitä ja lahjatavaraa sekä herkkuja niin paikan päällä nautittavaksi kuin kotiin vietäväksikin.
Markkinoilla kojut kilpailevat keskenään kauneimmasta koristelusta ja kaupungit hienoimmista markkinoista. Kaupunkilaiset piipahtavat markkinoilla usein monta kertaa joulunalusviikkojen aikana – niillä vietetään aikaa perheen tai ystävien kanssa, nautitaan mukillinen glühweinia ja jutellaan mukavia.
Saksalainen joulu on kuitenkin melko samanlainen kuin suomalainenkin. Saksassa vietetään adventtia aivan kuin meillä ja annetaan lahjat 24. päivä. Ennen kuin lahjat annetaan, monet perheet käyvät joulukirkossa, kuten Suomessakin. Messun aikana yleensä toinen vanhemmista jää kotiin laittamaan kuusen valmiiksi. Saksassa joulukuusen koristelevat vanhemmat ja vasta jouluaattona. Kun muu perhe palaa kirkosta, on olohuoneen ovi lukossa. Lasten täytyy odottaa kunnes kuuluu kellon soittoa. Tämä kello kertoo Kristus-lapsen poistuneen huoneesta ja jättäneen tuomansa lahjat kuusen alle. Saksassa katoliset saavat lahjansa Kristus-lapselta (Christkind) ja protestanttiset joulupukilta.

Pyhä Nikolaus (Sankt Nikolaus) oli katolinen piispa 1700-luvulla, joka auttoi köyhiä ja sairaita. Hän välitti myös todella paljon lapsista ja antoi heille yöllä salaa lahjoja. Hänen kuollinpäivänsä 6.12, on nykyään Pyhän Nikolauksen päivä. (Saint Nicholas on joulupukki englanniksi, Santa Claus on muunnelma siitä) Joulupukki (der Weihnachtsmann) ja Pyhä Nikolaus ovat kaksi eri hahmoa, vaikka näyttävät nykyään melko samalta.
Pyhän Nikolauksen päivää edeltävänä yönä lapset puhdistavat kenkänsä ja jättävät ne makuhuoneensa tai ulko-ovensa ulkopuolelle. Nikolaus käy yöllä täyttämässä kengät karkeilla, pähkinöillä ja hedelmillä, jos lapsi on ollut kiltti sinä vuonna. Nikolauksen kaverina auttamassa on Knecht Ruprecht, jolla on mukanaan risuja pahoille lapsille. Tokio Hotel kuvaa Nikolausta Joulupukin pikkuveljeksi: ). Nikolauksen päivänä yleensä myös leivotaan pipareita, jotka ovat muuten myös saksalainen keksintö.
Martin Luther, loi Kristus-lapsi perinteen, koska hän ei pitänyt St. Nikolaus hahmon suosiosta. Hänestä se pilasi joulun todellisen sanoman. Kristus-lapsi on henkimäinen lapsi, jolla on blondit hiukset ja enkelin siivet. Lapset eivät kuitenkaan koskaan näe Kristus-lasta. 1900- luvulla Se sai kovan kilpailijan, nimittäin joulupukin. Joulupukin suosio nousi amerikkalaisen mainonnan myötä. Hassua on se, että katoliset ovat omaksuneet nyt Kristus-lapsen ja protestanttiset, ei niin uskonnollisen, joulupukin.
Martin Luther tutustutti saksalaiset myös joulukuuseen. Legendan mukaan, Luther oli nähnyt upean kuusen ja tähtiä taivaalla ja halusi kertoa perheelleen tästä. Kun hän palasi kotiin, hän ei pystynyt pukemaan sitä sanoiksi ja meni ulos ja kaatoi puun ja vei sen kotiin perheensä luokse. Matkiakseen tähtiä, jotka olivat seimen yläpuolella, kun Jeesus lapsi syntyi, hän koristeli kuusen kynttilöillä. Tätä pidetään ensimmäisenä perinteisenä joulukuusena Saksassa.
Ruuasta:
Perunasalaattia ja nakkeja (Kartoffelsalat und Würstchen) on ruoka jota monet saksalaiset syövät mielellään jouluisin ja se on helppo valmistaa.. Joulupöydästä, johon käydään vasta lahjojen avaamisen jälkeen, löytyy myös usein hanhea, kalaa, makkaraa, perunoita (Klöße), vihanneksia, punakaalia ja erilaisia kakkuja ja pipareita. Saksassa ei oikeastaan syödä jouluna kinkkua, kuten Suomessa.

Stolle on saksalainen perinteinen joulupulla, joka sisältää kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, mausteita, rusinoita ja marsipaania. Valmiin pullan päälle laitetaan sokerikuorrutus. Stollea saa myös Suomesta ruokakaupoista, esim. Lidlistä.

Glühwein on keski-eurooppalaista glögiä. Maussa on vähän eroa suomalaiseen ja Glühweinissa on alkoholia. Hehkuviiniä myydään Suomessa Alko-liikkeissä ja se on kielletty alaikäisiltä.
© andeinerseite.fi
